Minulle puu on aina ollut rakas materiaali. Kun harrastin veneilyä, niin toki veneidenkin tuli olla puuta. Veneilyharrastus vei minut vanhemmalla iällä puuveneveistäjän oppiin. Se oli mieluisaa, mutta mestariksi olisi vaadittu elämänmittainen opiskelu.

Rakkaus käsillä tekemiseen kuitenkin jatkui. Tein huonekaluja ja lapsille leluja. Kätevimmin käteeni sopi kaunis suomalainen koivuvaneri. Se on kestävä ja helposti työstettävä ja antaa tilaa luovuudelle. Halusin nostaa tämän vähälle huomiolle jääneen, erinomaisen materiaalin ansaitsemaansa arvoon. Vaneri on ekologista ja luontoa säästävää, ja niinpä sitä pitää työstää samoja periaatteita kunnioittaen: materiaa ja energiaa säästäen.

Työskennellessäni kehitysmaissa olin oppinut, että vähilläkin resursseilla voi saada paljon aikaan. Pidän pelkistetyistä pinnoista ja yksinkertaisista, mutta tarkoituksenmukaisista rakenteista. Samalla ihailen vallatonta leikkisyyttä, gaudimaista ”art nouveau”-iloittelua.